Opettajien kokemukset Covid 19 pandemian ajalta: venymistä ja uuden oppimista

Tänään (14.3.2022) työskentelen yliopistolla työhuoneessani kahden vuoden etätyöjakson
jälkeen. Miltäkö tuntuu…no, hämmentävältä ja ihanalta. Ihanaa kun voi käydä
työkavereiden kanssa syömässä ja keskustella kasvotusten opiskelijoiden ja kollegojen
kanssa, vaikkakin maskia käyttäen! Millaisia kokemuksia sitten yleisemmin liittyy opettajana
toimimiseen pandemian aikaisen pitkän etätyöjakson aikana? Aikaisempaa tutkimusta
löytyy opiskelijoiden näkökulmasta, mutta ei juurikaan opettajien.


Estonian and Nordic Health Care Educators (ENNHANCE) verkostossa olemme tutkineet
terveysalan opettajien kokemuksia Covid 19 -pandemian ajalta. Talvella 2021, kun pandemia
oli kestänyt vuoden, haastattelimme yhteensä 23 opettajaa Suomesta, Ruotsista, Norjasta ja
Virosta. Teemahaastattelut toteutettiin etäyhteyksin ja nauhoitettiin haastateltavan
suostumuksella. Aineiston monikielisyys asettaa suuria haasteita analyysivaiheelle ja se
onkin vielä kesken. Suomenkielisiä opettajia haastateltiin kahdeksan ja tästä osa-aineistosta
voin jo kuvata mielenkiintoisimpia tuloksia. Analyysimenetelmänä käytettiin induktiivista
sisällönanalyysia.

Photo: Unknown photographer CC BY

Suomalaiset opettajat työskentelivät terveysalalla ammattikorkeakouluissa. Haastateltavilla
oli työkokemusta opettajana toimimisesta vajaasta kahdesta vuodesta lähes
kahteenkymmeneen vuoteen.


Opettajuutta Covid 19 pandemian aikana oli mukautumista uuteen tilanteeseen, joka
edellytti opettajilta monenlaista uuden oppimista ja erityisesti digitaalisten sovellutusten
käytön opettelua. Opettajat kokivat siirtymisen kokonaan etäopetukseen sujuneen kaiken
kaikkiaan melko hyvin, vaikka opettajat joutuivat suunnittelemaan pedagogiikan,
opiskelijaohjauksen ja opetustoiminnan uudella tavalla ja uusilla välineillä. Tästä johtuen
opettajien työmäärä kasvoi huomattavasti.


Opetustilanteita ja opiskelijoiden tukemista leimasi kasvottomuus, sillä opiskelijat avasivat
harvoin kameran, jolloin opettaja joutui puhumaan mustalle ruudulle. Opettajat kokivat
vuorovaikutuksen kaventumisen monella tavalla haasteellisena, sillä se vaikutti kielteisesti
opettajan omaan tapaan opettaa ja esti opettajaa havaitsemasta opiskelijan mahdollisia
opiskeluongelmia. Toisaalta opettajat tiesivät runsaiden yhteydenottojen perusteella, että
monilla opiskelijoilla oli ongelmia kuten väsymystä, yksinäisyyttä, masennusta ja huolta
opiskelujen etenemisestä.


Opettajat havaitsivat varsin nopeasti, että etäopetusta verkon välityksellä ei voi toteuttaa
samoilla menetelmillä kuin luokkaopetusta. Huomattiin että opiskelijoiden aktivointi ja
yhteisöllinen opiskelu on tehokkaampaa kuin luennointi, jonka kuuntelemisen opiskelijat
kokivat raskaana. Opettajat kokivat myös kaipuuta perinteiseen luennointiin, jonka kokivat
itselleen parhaiten sopivaksi opetustavaksi. Opettajilla oli hyvinkin erilaisia
suhteutumistapoja opiskelijan itseohjautuvaan opiskeluun, jonkun mielestä se on
välttämätöntä korkeakouluopiskelussa, kun taas joku piti runsaan itseopiskelun
edellyttämistä opiskelijalta eettisesti kyseenalaisena pedagogiikkana.


Haastatellut opettajat olivat vahvasti sitoutuneita opiskelijoiden tukemiseen
poikkeustilanteessa. Opettajat olivat valmiita käyttämään aikaa ohjaukseen ja tukemiseen ja
myös uusien kurssien nopeaan kehittämiseen, koska opiskelijoiden harjoittelut estyivät tai
siirtyivät pandemian vuoksi. Vaikka työmäärä lisääntyi, opettajat huolehtivat opetuksen
laadusta. Opettajilla oli myös kokemuksia onnistuneista etäopetustilanteista, joissa syntyi
innostavaa keskustelua ja yhteisöllistä oppimista.


Oma jaksaminen pitkän, jo vuoden kestäneen etäopetuksen, myötä mietitytti opettajia
paljon. Opettajilla oli erilaiset voimavarat ja siitä johtuen myös hyvinvoinnissa suuria eroja.
Oman työn suunnittelukyky, priorisointi ja aikataulutus vaikuttivat opettajien kokemaan
työkuormitukseen. Kun opettajalla oli hyvät digipedagogiset taidot jo ennen pandemiaa, hän selviytyi paremmin etäopetuksen haasteista. Myös omat tukiverkostot auttoivat stressin
hallinnassa ja työstä irrottautumisessa. Jos taas opettaja koki työmäärän kasvun etäopetuksessa epäoikeudenmukaisena ja lisäksi oli ajankäytön ongelmia ja osaamisvajetta,
tilanne johti helposti uupumiseen ja opettaja itsekin huomasi käytöksensä muuttuneen
kärttyisäksi.


Tuloksien pohjalta voidaan todeta, että haastateltujen opettajien kokemukset
opettajuudesta olivat hämmästyttävän myönteisiä. Opettajat, jotka käyttivät opetuksessa
opiskelijalähtöisiä ja heitä aktivoivia opetusmenetelmiä kokivat etäopetuksen mielekkäänä
ja palkitsevana. Haastatelluissa opettajissa oli myös etäopetusta vastustavia ja itseopiskelun
kyseenalaistavia, jotka kokivat, että oma tapa opettaa ei sovi yhteen pitkäaikaisen
etäopetuksen kanssa.

Meeri Koivula, yliopistonlehtori, Tampereen yliopisto

Advertisement

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s